Soveltamisohjeiden merkityksestä osana päätöksentekoa on apulaisoikeusasiamiehen ratkaisussa EOAK/6302/2024 todettu mm. seuraavaa:
Hyvinvointialueella on oikeus antaa päätöksentekoa (ja määrärahojen riittävyyttä) koskevia ohjeita. Tukea koskevat soveltamisohjeet voivat olla vain lakia ja asetuksia täydentäviä eikä niillä voida rajoittaa sosiaalihuollon asiakkaiden oikeutta laissa säädettyihin palveluihin tai tukeen.
Ohjeilla ei myöskään voida rajoittaa viranhaltijalle tai työntekijälle kuuluvaa laissa säädettyä harkintavaltaa eivätkä ne saa estää päätöksentekoon oikeutettua työntekijää yksittäistapauksessa poikkeamasta ohjeesta arvioitaessa asiakkaan yksilöllisiä tarpeita ja olosuhteita.
Toimivaltaisen viranhaltijan tulee aina palvelusta tai tuesta päättäessään tutkia, täyttääkö hakija laissa säädetyt edellytykset palvelun tai tuen saamiselle ja onko henkilön tuen tai avun tarve kokonaisuutena arvioiden sellainen, että hakijalle voidaan myöntää taloudellinen tuki tai palvelu lainsäädännön sallimissa rajoissa.
Näistä lähtökohdista ohjeiden käyttäminen yhtenä päätöksenteon perusteena ei ole lainvastaista. Ohjeet eivät saa kuitenkaan suunnataviranomaisen päätöksentekoa sen harkintavallan ulkopuolelle. Päätöksentekijällä on velvollisuus itsenäisesti arvioida hakijan sosiaalihuollon tarve ja tehdä päätökset tämän mukaisesti.
Soveltamisohjeet ovat julkisuuslain tarkoittamia viranomaisen julkisia asiakirjoja, joista jokaisella on oikeus saada tieto lain 9 §:n mukaisesti (EOAK/4169/2009).
Vaikka nimenomaisesti soveltamisohjeita koskeva laintasoinen sääntely puuttuu, ohjeilta edellytetään kuitenkin lainmukaisuutta.
Vammaisille henkilöille, heitä edustaville tahoille ja järjestöille, päättäjille sekä suurelle yleisölle vammaispalvelulain soveltamisohjeiden merkitys on informatiivinen ja oikeusturvaa varmistava.
Viranomaisen ohjeet eivät voi sisältää lain tai sen tarkoituksen vastaisiin ratkaisuihin ohjaavia hallinnollisia mekanismeja. Ohjeilla ei voida korvata esimerkiksi sosiaalityöntekijän tekemää erityispalvelujen myöntämisen edellyttämää hakijan yksilöllisen tarpeen ja edun arviointia suhteessa tiettyyn palveluun. Ylipäätään yksityiskohtaiset yleiset ohjeet erityispalveluissa on syytä kyseenalaistaa.
Hyvän erityispalveluja koskevan soveltamisohjeen tulisi teroittaa lukijaansa kiinnittämään huomio erityispalvelujen ihmisoikeusperusteisuuteen. Vammaispalvelulain tarkoitus on muiden muassa toteuttaa vammaisen henkilön osallisuutta yhteiskunnassa, tukea vammaisen henkilön itsenäistä elämää ja itsemääräämisoikeuden toteutumista.
On kysyttävä toteuttaako tietty palvelu sellaisenaan hakijan mahdollisuuden päästä käyttämään itsemääräämisoikeuttaan, eli esimerkiksi päättämään mihin, milloin ja kenen kanssa liikkuu ja mitä tehden, milloin ja miten viettää aikaansa? Onko kommunikoinnin ja erityisen tuen tarpeista huolehdittu palvelusuunnittelussa? Tarvitaanko palvelun mukautusta, jotta juuri hakijan tilanteessa saavutetaan palvelulla tavoiteltu päämäärä ko. vapauden osalta?
Hyvässä ohjeessa olisi palvelunkäyttäjälähtöisesti kuvattu vammaispalvelulain keskeinen sisältö ja sen lisäksi muiden muassa sosiaalihuoltolaki, asiakaslaki ja hallintolaki sekä perustuslaki, yhdenvertaisuuslaki ja YK:n vammaisyleissopimus ja niiden merkitys vammaisen henkilön oikeuksien turvana.
Ohjeessa kuvattaisiin keinoja saavuttaa tosiasiallinen yhdenvertaisuus, vammaisen henkilön yksilöllisten tarpeiden huomioiminen, se mitä yhdenvertaisuus vammattomien henkilöiden kanssa tarkoittaa sekä yhdenvertaisen lopputuloksen saavuttamisen edellyttämiä käytännön toimia.
Soveltamisohjeiden merkitys oikeuksia turvaavina ja oikeuksista tiedottavina julkisina asiakirjoina asettaa niiden lainmukaisuusvaatimukselle tiukan kriteerin. Lain sanamuotoa ja tarkoitusta rajaavat ohjeet johtavat sekaannuksiin ja oikeudenmentyksiin ja käytännössä vammaisten ihmisten ihmisoikeuksien toteutumisen estämiseen arjessa.
